Aikamuto Imperfekti
Простое прошедшее время время

Kahdenkymmenen vuoden uni

Hyvin kauan, kauan sitten eli pienessä kylässä mies nimeltä Rami Rehti. Hän oli oikein mukava mies, joka aina auttoi naapureitaan ja ystäviään ja kuunteli heidän ongelmiaan. Kaikki kylässä pitivät Rami Rehdistä, mutta etenkin kylän lapset olivat ihastuneita häneen, sillä hänellä oli aina aikaa leikkiä lasten kanssa. Rami lennätti lasten leijaa, vuoli heille kaarnaveneitä ja kertoi kummitusjuttuja ja muita satuja.

Valitettavasti Ramin vaimo ei ollut yhtä mieltä kyläläisten kanssa. Hänen mielestään Rami oli laiska, ja siksi hän nalkutti Ramille aamusta iltaan tekemättömistä töistä. ”Aina sinä olet auttamassa muita ihmisiä”, vaimo valitti,”mutta et tee mitään oman tilamme hoitamiseksi. Tilamme saa sinun puolestasi rapistua ja perheesi kulkea rääsyissä, niinkö?” Näihin syytöksiin Rami yleensä jätti vastaamatta ja lähti metsästämään paetakseen vaimon nalkutusta.

Eräänä päivänä metsästysretkellään Rami kuuli jonkun kutsuvan häntä. ”Rami Rehti! Rami Rehti!” Kun Rami käännähti, näki hän oudon pikkumiehen, joka kantoi kovin raskasta tynnyriä olallaan. Pikkumies pyysi Ramia auttamaan häntä kantamisessa. Rami oli heti valmis auttamaan, vaikka hän vähän ihmetteli, kuka tämä pikkumies oli.

Pikkumies näytti Ramille tietä, ja peräkkäin he kulkivat ylös kapeaa polkua. Siinä heidän kiivetessään kuului ukkosenjyrinän kaltaista ääntä, joka sai Ramin hieman varuilleen. Pian he saapuivat tasanteelle, jossa Rami yllätyksekseen näki useita seuralaisensa kaltaisia pikkumiehiä. Pikkumiehet pelasivat jotakin pallopeliä, joka sai aikaan äänen, jota Rami oli erehtynyt luulemaan ukkosen ääneksi.

Kun pikkumiehet huomasivat Ramin, he lopettivat pelinsä ja kääntyivät tuijottamaan häntä. He tuijottivat häntä niin, että Ramia alkoi pelottaa, hänen polvensa löivät loukkua ja hän vapisi.